Kaikki nyökkäilee mutta kuuleeko kukaan? – Dialogilla asian ytimeen

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa tuntuu, että heti kun toinen alkaa puhua, tiedät jo mitä hän aikoo sanoa? Eikä kyseessä ole välttämättä se ihana tunne, kun tapaa vanhan ystävän ja hän ymmärtää sinua puolesta sanastasi. Ei, vaan turhauttava kokemus siitä, että keskustelussa ei päästä eteenpäin. Ei päästä asian ytimeen, vaan kierrellään tutulla, turvallisella, kaikille hyväksyttävällä tasolla, jolla jokaisen on mahdollista olla samaa mieltä. Erot ajattelussa, jännitteet – ristiriidoista puhumattakaan – eivät pääse nostamaan päätään. Samat keskustelut käydään työryhmissä ja kokouksissa kerrasta toiseen.

Erään kunnan sivistystoimen johtoryhmän kokouksessa vieraillessani esille nousi turhautuminen siihen, kuinka vaikeaa on saada tietoa perheiden ja huoltajien kokemuksista ja ajatuksista koulun kehittämisestä. Yksi johtoryhmäläisistä alkoi ajatella ääneen: kuinka paljon tietoa ja ymmärrystä itse asiassa jokaiselle opettajalle kertyykään siitä, kun he käyvät arviointikeskusteluita oppilaiden vanhempien kanssa. Mikä rikkaus olisikaan, jos näitä havaintoja, oppeja ja ymmärrystä jaettaisiin yhteisesti kouluissa, ja että tätä tietoa kertyisi myös heille sivistystoimeen.

Yhteisistä hyvistä pyrkimyksistämme huolimatta tuotamme ratkaisuja, joihin kukaan ei ole tyytyväinen.

Kokeilukeskuksessa aistimme samaa viestiä monin eri tavoin työskennellessämme opetuksen ja koulutuksen ihmisten kanssa: emme kuule toisiamme. Pidättäydymme keskusteluissa ja kohtaamisissa tasolla, jolla olemme yksimielisiä. Silti tuntuu, ettemme pääse asian ytimeen. Yhteisistä hyvistä pyrkimyksistämme huolimatta tuotamme ratkaisuja, joihin kukaan ei ole tyytyväinen. Hyvää tarkoittavilla toimenpiteillämme on seurauksia ja yhteisvaikutuksia, joita kukaan ei halua. Monella on tunne, että puuttuu jaettu ymmärrys kokonaisuudesta, jonka osia olemme. Viestien pohjalta meille on vahvistunut havainto siitä, että koulutuksen eri toimijoiden ja tasojen väliltä puuttuu mahdollisuuksia tarkastella vaikeita ongelmia moninäkökulmaisesti ja tasaveroisesti, omien kokemusten kautta ilman, että niihin täytyy automaattisesti löytää ratkaisuja.

Tähän ongelmaan halusimme Kokeilukeskuksessa keväällä 2018 tarttua. Samaan aikaan Sitra oli käynnistämässä kehittämäänsä Erätauko-toimintamallin käyttöönottoa ja sitä tukevaa mentorointia. Käsillä olevaan tilaisuuteen tarttuminen kannatti: Kokeilukeskuksen lisäksi mentorointiin ja dialogikoulutukseen lähti mukaan reilut parikymmentä kollegaa Opetushallituksesta, Karvista ja Ylioppilastutkintolautakunnasta. Helmikuussa päättynyt prosessi niveltyi monella tavalla osaksi Opetushallituksen tekemistä, suurimpana kokonaisuutena Opetushallituksen järjestämät Dialogeja tasa-arvosta -tilaisuudet kuudella paikkakunnalla ympäri Suomea.

Dialogeja tasa-arvosta -tilaisuus Turussa 18.9.2018

Olimme ryhmänä harjoittelemassa uutta toiminta- ja ajattelutapaa, joka työnsi meidät suoraan epämukavuusalueelle – toisaalta meillä oli ryhmässä kova halu oppia. Näiden yhdistelmä osoittautui hyvin energisoivaksi. Dialogi ja ihmisten kohtaaminen on myös tehnyt näkyväksi virkatyön ja oikean elämän välisen etäisyyden: ”Mitä jos virkamiehenä oleminen olisi aina näin elämän makuista? Eikö se olisi hyvä tavoite?!”, totesi eräs osallistujista mentorointitapaamisessa. Yksi monista matkan varrella saaduista opeista dialogin voimasta on, että ihmisten kokemuksista – havainnoista, ajatuksista, tunteista, muistoista ja kuvitelmista – puhuminen on voimaannuttavaa. Se rikastuttaa ja tarkentaa keskustelua, vie sen syvemmälle tasolle sekä antaa kaikille mahdollisuuden liittyä keskusteluun.

Dialogia tarvitaan, kun haluamme oppia tekemisestä.

Kokeilukeskuksessa oli ensin ajatuksena järjestää erillisiä Erätauko-dialogeja, mutta hyvin pian pienimuotoiset dialogit alkoivat tulla osaksi muita prosessejamme. Mentorointiprosessin myötä alkoi entistä kirkkaammin jäsentyä kokeilukulttuurin ja dialogin välinen kiinteä suhde. Dialogia tarvitaan, kun haluamme oppia tekemisestä. Esimerkiksi kokemukset kokeiluista ja yhteiskehittämisestä voivat olla erilaisia eri toimijoille ja kohderyhmille. Se mikä toiselle näyttää onnistumiselta, voi toisesta tuntua joltain ihan muulta. Usein ei ole saatavilla tarkkoja mittareita tai objektiivista dataa siitä, mikä toimii ja mikä ei, vaan kokeilujen tulosten ja oppien tulkitseminen vaatii yhteistä keskustelua ja niille merkityksen antamista. Dialogi on hyvä työkalu, kun kehittämisen alkuvaiheessa panostetaan ongelman ymmärtämiseen. Toisaalta dialogin kautta mahdollistuu oppien jakaminen kokeilujen eri vaiheissa. Nämä opit ovat olleet hyvä apu esimerkiksi käynnissä olevan Kokeilukeskuksen kokeiluohjelman klinikkapäivissä, joissa olemme dialogin avulla voineet auttaa 12 kokeilijatiimiä jakamaan oppejaan ja kokemuksiaan sekä suuntaamaan toimintaansa.

Kokemuksen sanominen ääneen mahdollisti keskustelun syvenemisen läpi kohteliaisuuden verhon kohti oikeita kipupisteitä.

Dialogin fasilitoinnin opit ovat tulleet myös yllättävällä tavalla hyödyksi erilaisissa kohtaamisissa. Ne ovat lisänneet uskallusta mennä kohti vaikeitakin asioita ja pysyä läsnä hetkissä, joissa tuntee olonsa epävarmaksi. Tästä saimme hyvää oppia ollessamme kollegani kanssa puhumassa opettajaporukalle kokeilevasta kehittämisestä. Muutaman yleisökysymyksen jälkeen meillä vahvistui tunne, että jokin asia häiritsi kuulijoita. Päätimme lennosta muuttaa suuntaa ja avata näiden kommenttien kautta yhteisen keskustelun sekä kysyä tarkentavia kysymyksiä. Erään opettajan kommentti oli pysäyttävä: ”Nykyisessä koulutuksen keskustelussa tuntuu, että meiltä opettajilta on viety asiantuntemus. Ja muut asiantuntijat puhuvat meidän ylitse ja sivusta kuulematta meitä lainkaan.” Jos emme olisi pysähtyneet ja alkaneet vastaamisen sijaan kysyä kysymyksiä, emme olisi päässeet kiinni tähän tunteeseen. Se ei olisi saanut tulla sanotuksi, vaan olisi jäänyt hiertämään pinnan alle. Kokemuksen sanominen ääneen mahdollisti keskustelun syvenemisen läpi kohteliaisuuden verhon kohti oikeita kipupisteitä. Saimme yhdessä mahdollisuuden pysähtyä tämän kokemuksen ääreen, sen suistamatta keskustelua raiteiltaan.

Itselleni kokemus oli voimaannuttava. Sain kokea, miltä tuntuu uskaltaa mennä kysymysten kautta yhä lähemmäs ydintä, kohti epämukavaa ja tuntematonta, sen sijaan, että pysyisi omalla turvallisuusalueella. Jälkeenpäin tuntui onnistumiselta, että uskalsimme tuossa tilanteessa olla läsnä, kuunnella ja kohdata toisen ajattelun juuri siinä, missä se on.

Anna Häggman
Kehittäjä, Kokeilukeskus