Minä kokeilen: Haastateltavana opetus- ja kasvatusjohtaja Lucina Hänninen

Miten kokeilukulttuuri istuu koulun arkeen? Entäs julkiselle sektorille? Mitkä ovat kokeilemisen hyödyt ja haasteet? Minä kokeilen -haastattelusarjassa ääneen pääsevät kokeilijat eri toiminta-aloilta.

Raahessa on viimeisen vuoden aikana pyritty lisäämään hyvinvointia kouluissa kokeilemisen keinoin. Kokeiluohjelmaan osallistuneen tiimin tavoitteena on ollut löytää arjen kiireettömyys ja sitä kautta mahdollistaa opettajien ja oppilaiden aito kohtaaminen koulupäivän aikana. Hyvinvointityötä on Raahen kouluissa tehty jo vuosia, mutta aihe tuo mukanaan jatkuvasti uusia kysymyksiä ja oivalluksia. Miksi meillä on niin kiire? Voisimmeko estää tai vähentää kiirettä jollakin tavalla?

Raahen opetus- ja kasvatusjohtajan Lucina Hännisen mukaan into lähteä etsimään ratkaisuja kokeilevasta kehittämisestä syntyi osittain siitä ajatuksesta, että eniten hyvinvointiin vaikuttavat lasten ja aikuisen sekä yhteisöjen väliset kohtaamiset – siihen heidän täytyy lähteä panostamaan. Samalla osallistuminen Kokeiluohjelmaan on tuonut uutta potkua ja uusia tulokulmia jo pitkään tehtyyn kehittämistyöhön.

Mistä tuo “uusi potku” syntyy? Mikä kokeilevassa kehittämisessä on erityistä kehittämistyön johtamisen näkökulmasta?

“Ainakin yksi tärkeä näkökulma on ollut johtamisen kannalta se, että on päässyt edistämään uudenlaista toimintakulttuuria. Kokeileva kehittäminenhän ei ehkä ole ollut meidän normitoimintaa kouluilla, että ehkä se on ollut vähän harkitumpaa ja jähmeämpää, yhteisiä linjauksia ja muita. Mutta nyt on saatu menetelmiä siihen, että pieniäkin asioita ja pieniäkin muutoksia kannattaa kokeilla ja testata ja tehdä ihan koko ajan osana sitä normaalitoimintaa.”

Hänninen kertoo ällistyneensä monta kertaa siitä, kuinka isoja asioita saadaan pienillä jutuilla aikaan. Kun ihmiset innostuvat kokeilemaan ja tekemään pieniä asioita, niin siitä syntyy kuitenkin suuria muutoksia. Raahessa tämä näkyy esimerkiksi siinä, että pedagogiset keskustelut ovat muotoutuneet uudenlaiseksi toimintatavaksi rehtorikunnassa ja opettajanhuoneissa. Johtoporras toimii muutoksen mahdollistajana ja tukijana, ja kokeilukulttuuri avittaa myös tätä tehtävää:

“Johtamisen näkökulmasta se vaatii sitä, että yksiköiden esimiehiä täytyy tukea ja heille täytyy antaa siihen mahdollisuus, mandaatti ja tuki ja sitten tietenkin myös ne resurssit. Mutta siinä mielessä tämä kokeilukulttuuri onkin ihana, että ei ole semmoista että pitää palkata kolme koordinaattoria ja olla hulluna rahaa ja tehdä kolmen vuoden suunnitelmat, että se voi mennä nopeastikin ja ne voi olla aika pieniäkin asioita. “



Raahessa onkin kokeilun myötä opittu ajattelemaan eri tavalla kokeilevasta kehittämistyöstä ja suhtautumaan kokeilukulttuuriin arjen työkaluna. Hännisen mukaan he ovat vapautuneet tekemään asioita eri tavalla, kun on huomattu, ettei kokeileminen ole niin kuolemanvakava asia – sitä voi tehdä monilla eri tasoilla, monella eri tavalla ja monin eri käytäntein, rennolla otteella ja ilon kautta:

“Sellainen positiivinen suhtautuminen arjen kokeilu- ja kehittämistyöhön on ehkä lähtenyt syntymään, ja kokeilukulttuuri toimintatapana on lähtenyt jalalle. Tavallaan se toimintakulttuuri on lähtenyt muotoutumaan siihen suuntaan, että kehittäminen voi olla helppoa, iloista ja mukavaa ja sellaista kevyttä, ja sillä voidaan kuitenkin saada hurjasti vaikuttavuutta.”

Arjen pienen ja paikallisen kokeilemisen keskellä haasteena on Hännisen mukaan kokonaisvaltainen kehittyminen ja asioiden edistäminen. Sivistystoimi alana tuo monia erilaisia ammatillisuuksia, toimintatapoja ja -kulttuureita yhteen, kun haetaan asiakaslähtöisiä kokonaisuuksia. Monien liikkuvien osien ja asioiden keskellä voi toisinaan olla haasteellista säilyttää “katse pallossa”:

“Se oma tehtävä on kuitenkin se, että pitää katsoa asioita ylempää: pitää nähdä se iso kuva ja kokonaisuus, jotta tietää mihin ollaan menossa. Tavallaan pitää osata sitä lentokorkeutta säätää itselläkin. Vaikka välillä olen mukana koulujen kehittämisasioissa, niin koko ajan pitää aina osata katsoa myös vähän ylempää, jopa valtakunnan tasolla tiettyjä asioita, että edistääkö tämä meidän toiminta niitä asioita mitä me ollaan tavoitteeksi asetettu. Oli se sitten koulun tasolla, tulosalueen tasolla, kuntatasolla tai valtakunnallisestikin. Että tavallaan se strateginen ajattelu on siellä taustalla koko ajan, että tehdäänhän me oikeita asioita.”

Oikean suunnan löytäminen ei välttämättä tapahdu hetkessä, ja joskus täytyy palata takaisin lähtöruutuun päästäkseen käsiksi kehitettävän asian ytimeen. Tämä huomattiin myös Raahessa, kun he tajusivat, että ulkopuolisten hyvinvointiohjaajien sijaan muutos löytyykin oman toiminnan kautta: heidän itsensä tulee etsiä arkeen aikaa ja kiireettömyyttä. Kokeilun aikana on myös syntynyt ymmärrys siitä, että hyvinvointi ja kiireettömyys ovat niin monitahoisia asioita, ettei niitä ratkaista yhden hankkeen tai kokeilun aikana, vaan ne vaativat jatkuvaa kehitystyötä. Nämä oivallukset ovat hyvä esimerkki kokeilijan viiden askeleen toisesta neuvosta: Älä ryntää ratkaisuihin, vaan rakastu ongelmaan. Kun on päästy oikean ongelman jäljille, on myös laajemman fokuksen ylläpitäminen helpompaa.

Miten kokeilevaa kehittämistyötä aiotaan siis jatkaa Raahessa?

“Nyt kun me ollaan tämä ensimmäinen kokeiluvaihe käyty läpi, niin lähdetään viemään pitempiaikaseksi jutuiksi joitakin asioita. Että kyllä näiden pienten kokeilujen kautta on noussut niitä kokonaisuuksia, joihin meidän kaupunkitasolla on tarpeen tarttua ja viedä eteenpäin isompina muutoksina. Mutta toisaalta taas meidän pitää siinä rinnalla koko ajan edistää sitä kokeilevan kehittämisen toimintakulttuuria ja pitää kiinni siitä, että me voidaan niitä pieniä asioita viedä paikallisestikin koko ajan eteenpäin.”

Raahessa on siis Hännisen mukaan tarkoitus “lyödä bensaa liekkeihin” laajemmassa kokonaisuuden kehittämistyössä – mutta myös kokeilevaa toimintakulttuuria edelleen edistäen ja ruokkien, etteivät pienet asiat jäisi isojen jalkoihin. Samalla yritetään jatkuvasti sanoittaa sitä, miten pienet asiat ja paikallisesti kouluissa työstettävät kokeilut liittyvät isoon kuvaan; strategiatyö kulkee siis vahvasti kokeilukulttuurin rinnalla jatkossakin.

Entäs mitä vinkkejä kokeilemiseen Hänninen antaisi muille? Miksi kannattaa lähteä mukaan kokeilemaan?

“Juuri siksi mukaan kokeilemaan, että se ei loppujen lopuksi vaadi paljoa mutta mahdollistaa aivan hurjasti. Eli pienillä asioilla saadaan isoja asioita aikaan. Ja sitten tietenkin se mahdollistaa senkin, että jos joku homma ei toimi, niin ei panna kauheasti resursseja sellaiseen asiaan, joka sitten huomataan ettei se toimikaan. On helppo arvioida niitä asioita, kun kokeilee ensin pienesti. Sitten huomaa ne asiat, jotka ovat merkityksellisiä ja niitä voi lähteä viemään eteenpäin.

Kokeilukulttuurin edistäminen myös mahdollistaa sen, että hyvin monenlaiset näkemykset ja ajatukset ja ideat pääsevät etenemään silloin, kun niiden ympärille ei tarvitse valjastaa mieletöntä koneistoa, vaan ne ihmisten hyvät arjen ideat voidaan ihan eri tavalla ottaa hyötykäyttöön sen kokeilevan kehittämisen menetelmin. Se on jotakin ihan käsittämätöntä minkälaiseen lentoon porukka pääsee silloin, kun voimaannutaan siitä kehittämistyöstä. Ja silloin saadaan paljon ja vaikuttavia asioita aikaan.”

Lue lisää Raahen kokeilusta täältä.

Haastateltava Lucina Hänninen on Raahen kaupungin opetus- ja kasvatusjohtaja. Alun perin aineenopettajaksi valmistunut Hänninen on aiemmin toiminut myös rehtorina eri kouluissa, Oulun kaupungin aluerehtorina sekä Raahessa opetuspäällikkönä. Sivistystoimen johdossa hän on toiminut Raahessa vuodesta 2017.

Karoliina Karppinen
Sisällöntuottaja, Kokeilukeskus